Osa 2. Muodonmuutos




Amyn ensimmäinen työpäivä oli aluillaan. Kimppakyyti oli tullut ha-

kemaan. Amya jännitti aivan sietämättömästi. Sängystä ylösnouse-

minen oli ollut hankalaa. Silti, hän oli haaveillut olevansa joskus

MM-tason urheilija, joten hän menisi töihin vaikka kuinka pelkäisi.

Ei töihin meno loppujenlopuksi niin paha ollut. Amy oli jännittänyt aivan

turhaan. Hänellä oli mukava pomo ja luultavasti myös mukavat työ-

toveritkin. Amy oli väsynyt, mutta hän ei voinut mennä nukkumaan,

sillä hänellä oli edessä juhlat, joissa ei sopinut nukkua. Zac oli järjestä-

nyt bileet ja tietenkin kutsunut Amyn.

Pian Amy saapui juhlapaikalle. Hänen yllätyksekseen Zacilla oli tavattoman

hieno talo. Ei olisi uskonut. Amylla itsellään ei silti ollut varaa sanoa mitään,

jos hänen taloaan katsottaisiin. Siellä ei kehtaisi juhlia järjestääkkään.

Juhlat alkoivat mukavassa tunnelmassa. Paikalla oli paljon ihmisiä, mutta

Amy näki heistä vain yhden. Hän meni viemään sille "yhdelle ihmiselle"

kukkakimpun. Zac piti kukista paljon ja vei ne oitis maljakkoon. Tun-

teet eivät tainneet olla yksipuolisia.

Zac esitteli Amylle taloa ja ystäviään, joista osaan Amy tutustui. Aikansa 

rupateltuaan vieraiden kanssa hän hakeutui parempaan seuraan, ainakin 

omasta mielestään. 

Amy ja Zac menivät hetkenpäästä juuttelemaan rauhallisempaan paikkaan,

vessaan. Amy aloitti kysymällä: " Zac, olisiko mitenkään mahdollista,

että minä voisin jäädä tänne yöksi? Katsos kun en millään jaksaisi lähteä

kotiin." Zac myöntyi tähän helposti.

Vieraiden lähdettyä he pelasivat tyynysotaa. Zac näytti olevan ylivoimaisesti

johdossa Amyn nyppiessä höyheniä pois suustaan ja hiuksistaan. Amyn

mielestä se oli silti hauskaa. Itseasiassa hänellä ei sitten aikoihin ole ollut niin

rattoisaa kuin nyt.

Pian kuitenkin tyynysodat jouduttiin keskeyttämään kellon lyödessä kak-

sitoista. Oli aika mennä nukkumaan. Zac asui kommuunissa ja siellä oli

tiukat säännöt. Nukkumaan piti mennä viimeistään tulloin ja jälkensä pi-

ti siivota ja niin edelleen. Liian tarkkaa Amylle. 

Seuraavana päivänä aamutoimien jälkeen Zacilla ja Amylla oli hetki aikaa

jutella. "Zac, tää tulee vähän äkkiä, mut voitaisko me alkaa seurustella?"

Amy kysyi. "No, minulla on siihen yksi ehto. Kai sinä tiedät mikä minä

olen?" Zac vastasi. "Tottakai! Sähän oot...

...Za-ä-ccc!!! Minua pyörryttää..." Amy luuli tietävänsä.

Amy jatkoi: " Kuule, minun täytyy varmaan lähteä. Työt kutsuu. Mutta

oli mukavaa, erittäin mukavaa. Soitan sinulle ja muista pitää huoli siitä, että

vastaat!" "Selvä. Nähdään sitten!" Zac sanoi viimeiseksi.

Kotiin päästyään Amy laittoi ruokaa. Hän melkein viipaloi sormensa irti

miettiessään Zacia. Amy oli kuitenkin Zacin outoudesta riippumatta varma

ettei Zac ollut häntä purrut. Eihän se yksinkertaisesti olisi mahdollista, kun

ympärille oli noussut punainen savupilvikin.

Amyn syötyä ja tehtyä iltatoimet, hänen vatsassaan alkoi velloa.
Sama tunne oli ollut huimauksesta lähtien mukana Amyn päivässä.

Uni tuli karmeasta tunteesta huolimatta. Siitä ei voi olla varma, oliko uni

niinkään nautinnollista, sillä koko yön ajan Amy näki painajaisia zombeista sun

muista hirvityksistä.

Seuraavana päivänä Amy meni kuntosalille. Hän meni itselleen hyvin tuttuun
saliin. Amy nimittäin oli juuri tällaisessa tilassa vetänyt simfu-tunteja.

Hän aloitti hikijumpalla. Sali oli aivan tyhjä, joten Amy sai olla ihan rauhassa ja

kuntoilla. Normaalit simit olisivat jo aivan hengästyksissä, mutta ei Amy.

Kunto-ohjelman suoritettuaan ja suihkussa käytyään Amy meni pelaaman

pöytäfutista. Hänellä ei ollut kilpakumppania, mutta onnistui tämä näinkin.

Ei Amy kuitenkaan kauaa ilman seuraa viihtynyt, joten hän soitti Zacille, joka

ei tietystikään jaksanut tulla. Tämän silti olisi arvannut tyhmäkin.

Amy läksi kotiin. Siellä hän tapasi postinkantaja tytön ja jutteli tälle. Tytön

suusta tulikin paljon puhetta, mutta pian tyttö huomasikin olevansa kymmenen

korttelia jäljessä aikataulustaan ja lähti juosten jakamaan lehtiä.

Illalla ennen nukkumaan menoa Amy söi päivällisestä ylijäänyttä ruokaa ves-

sanpöntöllä istuen.

Hän oli juuri tekemässä iltatoimia, kun hänen jaloissaan alkoi tuntua kihel-

möintiä. Ihan kuin ne olisivat nousseet ilmaan...

 



Osa 1. Amy Smith

Tässä on Amy Smith. Amy on kiinalainen ja on nyt muuttanut kauas kotimaastaan Simcityyn maalaiskaupunkiin nimeltä Appaloosa Plains. Hänen piirteensä ovat urheilullinen, huolehtivainen, perhekeskeinen, toivoton romantikko ja ruokavirtuoosi. Amy ei muuttanut Kiinasta pois täysin sulassa sovussa perheensä kanssa. Nyt on aika aloittaa aivan uusi elämä uudessa maassa. Amy oli ottanut mukaansa vaivaiset 8308§, joten ei hän mitään luksus taloa saanut.

Amy sai rahoillaan ostettua pienen talon. Parempi sekin, kuin taivasalla nukkuminen, jota monet olivat joutuneet kokemaan hänen kuulemansa mukaan.

Amy päätti lähteä hakemaan töitä. Urheilu olisi mieluinen ammatti. Amy oli Kiinassa pitänyt simfu-tunteja, joten hänellä oli jo hyvä kunto.

Käsivoimat Amylla eivät kuitenkaan olleet erityisen hyvät, joten hän meni kuntosalille treenaamaan. Ilmeestä voi päätellä, että lihakset olivat aika kovilla…

Amy tutustui Erika Wainwrightiin(nimi keksitty). He tulivat hyvin toimeen kunnes Amy alkoi puhua kuntoilusta, josta Erika ei ilmeisestikään pitänyt. ”Voi noita nykyajan teinejä. Löhöävät vain sohvalla kaiket päivät”, Amy ajatteli.



”Kuules Erika, oletko sinä tiennyt, että kuntoilu on todella tärkeää terveyden kannalta?” ”Tiedänhän mä, mut ei se oo mul mikää tärkee juttu. Se on tylsää. Sitä paitsi meillä on lukiossa liikuntaa 8 tuntii viikos et se saa riittää”, Erika vastasi. Amy päätti jättää nuorten liikuntaohjeistukset sikseen ja lähteä talsimaan kotiin päin. Saakoot vanhemmat hoitaa lapsiensa asiat. Matkalla Amy tapasi miehen nimeltä Zac. Zac oli oikein mukavan oloinen ja Amy juttelikin miltei koko illan hänen kanssaan. Kuten arvata saattaa, Amy oli iskenyt silmänsä Zaciin ja oli vieläpä saanut selville, että tämä oli vapaa. Amy oli myös todella nopea toimissaan ja laittoi heti flirttiä kehiin eikä Zac vastustellut yhtään. Kello alkoi pian näyttämään paljon ja Amyn piti mennä kotiinsa. Hän ei kuitenkaan saanut ajatuksiaan pois Zacista. Hän oli aivan varma siitä, että Zacista tulisi vähintäänkin hänen hyvä ystävänsä. Maukkaan iltapalan jälkeen Amy meni petiin. Uni maistui hyvin pitkän päivän jälkeen. Onneksi hänellä olisi vielä edessä yksi vapaapäivä ennen töiden alkua. Aamulla Amy meni hakemaan lehden. Hän vilkaisi ensimmäiseksi päivän tapahtumia. ”Esteratsastuskilpailut. Niitä voisikin mennä katsomaan”, Amy päätti. Amy lähti kävelylenkille ja näki matkan varrella hevosen. Hän syötti sille porkkanaa. ”En tiennyt, että hevoset ovat näin ihania”, Amy huokaisi. Hän meni kysymään omistajalta, saisiko ratsastaa tämän hepalla. Mies katsoi Amya pitkään ja karjaisi: ”Et todellakaan saa! En minä edes tunne sinua!” Yhtäkkiä Amy muisti Zacin ja yritti soittaa tälle. Hän joutui kuitenkin pettymään sillä Zac ei vastannut. Amy vilkaisi kelloa ja huomasi että estekilpailut olivat jo alkaneet. Niinpä hän lähti kiireen vilkkaa kohti ratsastuskeskusta. Kilpailujen loputtua Amy koitti jälleen kerran soittaa Zacille. Tällä kertaa taisi onnistaa. Tai sitten ei. Amy olikin kuullut vain Zacin vastaajan. . Amy ei kuitenkaan mennyt kotiin murjottamaan vaan hän suuntasikin kohti illan menomestaa. Amy tapasi siellä Sophie Colemanin. Hän kertoi, että oli uusi asukas Appaloosa Plainsissa ja kaipaisi neuvoja. Ja niitähän tuli… Sophie ja Amy tulivat hyvin toimeen keskenään. Näytti heillä olevan hauskaakin. Heille selvisi myös, että heillä oli paljon yhteistä. Ainakin kolme samaa piirrettä. Sophie sai suostuteltua Amyn tanssimaan ja niin he nyt tanssivatkin. Amylla ei ollut vähään aikaan ollut niin hauskaa… Paitsi Zacin kanssa tietysti. Amy meni kotiin nukkumaan. Hän oli niin väsynyt. Aamulla Amy päätti vielä kerran soittaa Zacille. ”Kolmas kerta toden sanoo”, hän mietti.